Ideaopas Suomi-seurojen lastenkerholle

Suomenkielinen kerhotoiminta on tärkeää, sillä pohja hyvälle kielitaidolle luodaan jo nuorena. Ruotsissa syntyneiden tai tänne muuttaneiden suomalaisten lasten hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää, että he oppivat ilmaisemaan itseään myös suomeksi. Kerhossa lapset pääsevät tapaamaan ja pitämään hauskaa yhdessä muiden ruotsinsuomalaisten lasten kanssa.

Seuratoiminta on yhteistyötä!

Yhdistystoiminnalla on Pohjoismaissa pitkät perinteet ja yhdistykset ovat kautta aikojen olleet suosittuja. Yhdistystoiminnan histo- ria yltää 700-luvun jälkipuoliskolle. Ylei- nen elintaso ja koulutustaso alkoivat kohota 800-luvun jälkipuolella, ja sen myötä syn- tyi suuria kansanliikkeitä ja järjestöjä, joiden toiminta ja tulokset vaikuttavat nykyiseen- kin elämään. Ruotsissa toimii nykyään noin 00 000 erilaista yhdistystä.

Yhdistyksen talous

Tämän vihkosen tarkoituksena ei ole pelotella ketään asettumasta ehdolle yhdistysten luottamustehtäviin. Monet karttavat joutumasta luottamushenkilöksi, koska pelkäävät sekä vastuuta että töiden määrää. Seuratoiminta on kuitenkin yhteistyötä ja toimintaa yhdessä. Hyvä puheenjohtaja on myös hyvä työnjohtaja ja pitää huolen siitä, että kaikilla on mielekästä ja antoisaa tekemistä seuran johtokunnassa.

Kaskiviljely suomalaismetsissä

Tämä pieni vihkonen on koottu siinä tarkoituksessa, että lukija saisi jonkinlaisen kuvan siitä millaista kaskenpoltto ja muu siihen liittyvä toiminta oli suomalaismetsissä ja myös Suomessa. Etenkin varttuneelle lukijalle ovat monet asiat tuttuja nuoruudesta. Eroja on kuitenkin ollut suomalaisen ja metsäsuomalaisen käytännön välillä.
Ajatuksenani on ollut, että tätä vihkosta voitaisiin käyttää myös